keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Snorklausta ja aurinkoa

Hanna lähti keskiviikkona koulun jälkeen lentäen kohti Krabia jossa Jani jo Hannaa odottelikin. Jani oli tullut pari päivää aikaisemmin Phukettiin ja hengaillut pari päivää ihan omin nokkineen. Suuntana olisi heti seuraavana aamuna lähteä kohti Koh Lantaa. Venereissu (n.3h) meni aurinkoa ottaessa ja farang (thaita tarkoittaa länkkäriä) Jani onnistuikin polttamaan itsensä :D



Ensimmäisenä päivänä Lantalla  vuokrattiin skootteri jolla lähdettiin ajamaan ympäri saarta ja koko paikka tulikin käytyä läpi, niin idän gypsy village kuin etelän luonnonsuojelupuistokin. Luonnonsuojelu alueella lähdettiin myös tutkimaan viidakkoa patikoiden. Matkan oli tarkoitus kestää tunnin per suunta mutta luovutimme kun 3/4 täyttyttyä koska patikoiminen oli pelkkää kiipeämistä ylös ja alas pitkin vanhoja rappuja, vaikka polku kulkikin puiden suojassa varjossa oli lämpötila lähemmäs 35 astetta. Kerran Hanna myös reippaana tyttönä, tuijottaen vain metsän siimeksiä, käveli suoraan käärmeen yli :D Illalla olikin ihana mennä uimaan hotellin omaan rantaan (ns. saaren huono ranta) missä oli rannan mataluuden vuoksi noin 40 asteista vettä :D heaven on earth <3










                                














Seuraavana päivänä oli tiedossa koko päivän snorklaus reissu Ko Rokille (näkyvyys vedessä noin 30m). Venetaxi haki meidät aamulla suoraan hotellin rannasta, olimme ensimmäiset veneessä joten saimme valittua hyvät istumapaikat matkaa varten. Matkaa Ko Rokille oli noin 1h pikaveneellä.
Päästyämme paikan päälle ei muutakuin maski naamaan ja veteen. Tässä kuvia koska ne kertovat enemmän paikasta:










                                                               finding Nemo :D


                                                                    Merimakkara






                                                 Mitäs jos vähän nautittais auringosta välillä?


                                                                  Jättisimpukka




Neljäs päivä pyhitettiin auringon otolle, uimiselle ja kävelyille rantahiekassa :) Rantahiekasta löytyi vaikka mitä :D




                                                              no sehän on tietty pallokala :D
                                                               "....ammm ammm..."












                                                                Paikallinen Dolce <3


Oli aika siirtyä eteenpäin ja suuntasimme takaisin Krabiin ja Ao Nangin rantaan. Hotelli oli hirveä, kiitos tästä Janille joka ei antanut expertin varata hotellia. Huoneessa oli puoleen metriin asti hometta, ei ikkunaa, huone oli kellarissa ja vessa ei vetänyt. No lähdimme kiertämään Ao Nangia ja löysimmekin hyvän retkikojun jotka myivät tarjouksella auringonlasku snorklaus reissuja joihin kuului yö snorklaus. Janille (myöhemmin kutsuttuna prinsessa kuten katumyyjät häntä kutsuivat) oli kauhusta jäykkänä, hänhän ei pimeällä veteen tule. No koska paikalliset tykkääväät turisteista joilla on syy olla maassa eli Hanna ja opiskelijana yhdessä thaimaan kalleimista yksityiskouluista saimme hintaa vielä tingattua ja saimme sovittua että me pääsemme isoon veneen kyytiin ettei prinsessan tarvitse pelätä niin paljoa :D No jälleen kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa :) Yö snorklauksesta ei ole kuvia koska me emme menneet uimaan, meidän olisi pitänyt uida 20m päähän pilkkopimeään luolaan... Yö snorklauksessa näkee siis planktonia joka fosforoi liikkeestä. Normaalisti sitä olisi jokapaikassa mutta koska oli lähes täysi kuu se ei olisi näkynyt kuin luolan pimeydessä.


                                                                    Meduusa.
                                                          Auringonlasku Koh Makilla



                                                                   fireshow :D

                                                    ja auringon viimeiset säteet

Seuraava aamu vietettiin biljardia pelatessa ja taksia odotellessa koska seuraava pysähdyspaikka olisi Bangkok. Ensimmäinen ilta bkk:ssa meni shoppaillessa Future Parkissa (meidän lähi kauppakeskus).
Seuraava päivä oli ystävänpäivä ja Hanna Ja Jani menivät aamuksi rangelle hakkaamaan palloa ja illalla olisi tiedossa koulun ystävänpäivä tanssiaiset. No "tanssiaiset" läheskään kaikki eivät koskaan saapuneet ruuhkan takia paikalle mutta saatinpahan enemmän ruokaa. Myös me Enni, Mariel, Henkka, Hanna ja Jani lauloivat yhdessä karaokessa paikallisille Kaija Koon tinakenkätytön :D
Koska olimme  pukeutuneet jo valmiiksi hienoihin vaatteisiin päätimme lähteä jatkoille keskustaan Sky baariin. Sky Bar sijaitsi 81 kerroksessa ja me olimme ainoat koko paikassa joten musiikki täysille ja privabileet käyntiin partsille. Loppupeleissä mitä paikasta odotin niin aika yliarvostettu mesta. Tästä takaisin Rangsittiin josta Enni, Mariel, Henkka, Sasha ja Arman jatkoivat paikalliseen yökerhoon. Monestakin syystä emme suostu julkaisemaan karaoke videota :D




















Hanna ja Jani suuntasivat heti aamulla kohti MBK:ta paikallista ihan mielettömän kokoista kauppakeskusta joka sijaitsi tällä hetkellä ikävästi keskellä mellakoita joten sinne piti mennä skytrainillä. Jälleen kerran ja tämä varsinkin, mitä hittoa kaikki hehkuttaa tätä paikkaa, booooorrriiiing! Eihän siellä ollut mitään muutakuin aivan järjettömästi ylihinnoiteltua tavaraa (houno laatuista) ja sekin suurimmaksi osaksi rihkamaa jota tyrkyttivät varmasti kaupungin ainoat tyrkykauppiaat. Ainoa hyvä paikka siellä oli ihan mieletön sushi mesta. En enää ikinä sano ettei sushista tule täyteen. Tiedoksi myös Hua Hin seuralaisille Hanna on löytänyt voittajansa, ei paljoa jälkkkäri maistunut sen annoksen jälkeen :D



Koska olemme hyvin kuunnelleet kaikki turvallisuusohjeet koskien maan käynnissä olevia mellakoita, päätimme lähteä kohti muita kauppakeskuksia suoraan mellakka-alueen läpi kävellen. Anteeksi äiti <3. Meininki oli mieletön, ihmiset olivat iloisia ja hengailivat. Alueella oli ihan mielettömästi katukojuja joista sai halpaa tavaraa jota odotimme jos MBK:sta saavamme. Ja koska Hanna todella on sisäistänyt kaikki ohjeistukset kannan ottamisesta Hanna haki itselleen poskeen maalauksen. Jälleen sori äiti <3. Kun olimme siirtymässä viereiseen kauppakeskukseen Siam center, yhtäkkiä kaikki ihmiset pysähtyivät ja nousivat seisomaan, musiikki pärähti käyntiin ja tuhannet ihmiset alkoivat laulamaan. Edessä oleva nainen kertoi meille että laulu on kansallislaulu ja sen aikana ei saa liikkua. No siinä sitä sitten köllöteltiin ja yritettiin laulaa mukana :D








Siam center on ostoskeskus minun makuuni, kallis mutta siellä oli vaikka mitä. Esim. Krispy Cream (yamm maailman parhaat donitsit), Victoria's secret, Bershka, Stradivarius jne. Täällä oli myös kokis "automaatti" ekasta ruudusta sai tehtävän ja kun tehtävän suoritti sai ilmaisen cokis tölkin. Täältä lähdimme vielä jatkamaan kohti Central Worldia, jälleen mellakka-alueiden läpi. Kilometrejä tuli siis talsittua ihan kohtalaisesti. Central Worldista oli vielä mellakoiden takia aikamoinen kävely ennekuin pääsimme kadulle josta vihdoin voisi saada taksin kohti kotia.

Seuraavana päivänä olisi vuorossa Chatuchak eli JJ market, täältä löytyisi niitä Super naurettavan halpoja tuotteita enemmän kuin jaksaisi kotiin kantaa. Ostoksia tulikin tehtyä yksi repullinen ja iso muovikassillinen. Lähdimme aikaisin kohti kotia koska Ennillä joka siis oli ollut mukana oli sovittuna Skype keskustelut. Minä ja Jani jatkoimme vielä illaksi Futureen. Myös sunnuntaiksi oli sovittu että lähdetään JJ:lle ja tällä kertaan mukaan tulivat Henkka ja Mariel. Porukka hajaantuikin kahtia, team tytöt ja pojat ja shoppailu alkoi. Tyttöjen saalis oli selvästi köyhempi kuin poikien mutta ainakin Jani sai shoppailla viimeisenä päivänään bkk:ssa.:D JJ kuvia sitten joku toinen kerta!

<3:lla Tiku

1 kommentti:

  1. Miks sä valitset aina musta rumii kuvii tänne! Siksi oon oppinu poistaa kuvii täällä ;)

    VastaaPoista