torstai 8. toukokuuta 2014

Loppuaika Anniinan kanssa

Lähdettiin Anniinan kanssa aikaisin keskiviikko aamuna kaksistaan aurinkolomalle Koh Samuille. Matka taittui lento+bussi+lautta+taksi yhdistelmällä mukavan kivuttomasti, vaikkakin aamu herätys vähän painoi. Hotelli oli todella siisti ja tunnelmallinen, juuri sellainen kuin oltiin haluttukin. Ja muita hotellivieraita ei ollut paljoa, joten altaalla tai ravintolassa ei ollut koskaan ruuhkaa. Heti hotellille päästyämme menimmekin altaalle ottamaan aurinkoa. Uima-allas oli pariskuntien lemmenpesä, mutta siitä oltiinkin netissä varoiteltu koko saaren osalta. Mutta kuten Anniina sanoi, mielummin ällöttävät pariskunnat, kuin huutavat kakarat.

                                                          hotelli oli AIVAN rannalla
                                                                   Hotellin polkujen varrella....
                                                ....oli paljon buddha-patsaita
                                                            tiedä mikä vaara tuossa on?
                                                                            hotellilta
                                                                 meidän huone
                                                       juuri sopivan kokoinen meille
                                                                     hotellin ravintolasta

Päivät kuluivat pitkälti altaalla makoillessa ja iltaisin syöden. Muutama iltana käytiin hieronnassa. Mitäpä sitä muuta rentouttavalla lomalla tarviikaan tehdä? :)
                                                     

                                                      aurinko oli jo ehtinyt laskea

                                                        yhtenä iltana käytiin pedikyyrissä


Lauantain uhrattiin turistipäiväksi, mikä olikin hyvä valinta, koska päivä oli pilvinen. Sain Anniinan ylipuhuttua vuokraamaan skootterin, kun lupasin ettei me kuolla. Ensin käytiin katsastamassa saaren yksi turistinähtävyyksistä; peniksen ja pimperon muotoiset kalliomuodostelmat. Ne oli nopeesti nähty japsituristien kanssa ja jatkettiin skootterilla saaren toiseen päähän pelaamaan futisgolfia! Se oli hauskaa! Vaikkakin oli todella painostava ilma ja hikoilin niin kuin olisi ollut rankkaakin urheilua. Golfin jälkeen ajettiin vielä Big Buddha-patsaalle, joka oli myös nähtävä turistijuttu. Parit kuvat siitä ja matka jatkui takaisin kotiin päin. Käytiin vielä auringon laskiessa etsimässä vesiputousta, mutta reitillä sinne oli liikaa yöperhoisia ja tuli pakokauhu ja oli käännyttävä takaisin.


                                       siinä se toinen kivimuodostelma, ei edes löydetty sitä toista

                                            oltiin kunnon turistei ja luettiin oikein karttaa
                                                              golffaamassa
                                                               zippi hiekkaesteen yli
                                         sadekuuro yllätti kesken golffin, mut onneks löyty suoja

                                                                      Big Buddha

 Kotiin tultiin maantai päivällä ja Henkka ja Mariel oli vihdoin tullut kotiin parin viikon reissuiltaan, joten Anniina pääsi vihdoin tapaamaan heidät. Anniinan viimeiset päivät vietettiin shoppaillen ja käytiin viimeisenä iltana Bangkokissa syömässä. Mulla oli myös yhtenä päivänä thai cookingin käytännön koe, josta sain mun annosryhmän parhaan tuloksen 28/30! Meillä oli myös thai-kielen haastattelu, mikä sekin meni ihan nappiin! Niinpä, on meillä täällä välillä jotain kouluakin ;)

          cooking kokeessa oli pöydällinen erilaisia raaka-aineita, 30min aikaa ja erittäin tarkkaavainen tuomari
             siinä kuva meijän etupihan henkientalon alttarista, landlordin assistentti kävi pitämässä huolta hengistä
                                                    ostoskeskuksen edessä boxingia
                                                           farang vastaan aasialinen
                                                              thaikku mäkki-ukko
                                                            tytöt ja bkk
                                                               alkupalat
                                                             marielin lehtitortilla-alkupala
                                                          Hanna tilasi pihvisalaatin ja tässä tulos

                                                          Ennin anans-kana-annos
Tänään käytiin Hannan kanssa saattamassa Anniina lentokentälle. Eipä olla oikein muuta tänään saatukaan aikaan. Koti-ikävä on pinnassa kaikilla vaihtareilla. Itelläni Anniinan tulo tänne aukaisi tulpat ja koti-ikävä iski. Oon nähnyt paljon Suomi-unia ja painajaisia töistä. Toivottavasti koko loppuaika ei mee näissä fiiliksissä. Ens viikolla on vielä koeviikko ja Henkka ja Mariel lähtee jo torstaina kotiin. Kamalaa. Jäädään Hannan kanssa kahdestaan hiljaiseen taloon. On noihin kahteen jo niin tottunut osana joka päiväistä elämää...

<3:lla Taku

1 kommentti:

  1. Vähiin käy ennen kuin loppuu. Ja sitten jää Paljon Hienoja Muistoja ! Tervetuloa kotiin !

    VastaaPoista