Saateteksti: Tämä teksti on omistettu Samille! Ensimmäinen kohtaaminen ötököiden kanssa...
Saavuimme siis aamuyöllä klo 01.00 Bangkokiin ja olimmekin varanneet kentän "läheltä" (täällä lähellä on vähän eri mittakaavassa :D ) hotellin ja otimmekin taksin kohti nukkumatin sijoja. Hotellille oli vaikea löytää ja kuskimme joutui monesti pysähtymään kysymään neuvoja. No vihdoin pääsimme ghettohoodeille ja hotellille. Kello oli ehkä jotain 02.00 ja 03.00 välillä. Maksoimme hotslan ja suuntasimme kohti huonetta. Aluksi huone näytti siistiltä. Se oli suurin tähän mennessä ja siellä oli vedenkeitin ja pikakahvia aamua varten. No kauaa emme saaneet nauttia. Enni meni vessaan ja Hanna sai hepulin huoneen puolella. Hanna ei ollutkaan yksin. Lattialla vilisi torakka (pieni yksilö mut siinä kohtaa se oli ihan sama). Hetken kuluttua Enni huusi vessasta saaneensa myös seuraa. Hannahan ei tunnetusti mene lähellekkään minkään näköisiä creeppereitä, joten olioiden tappaminen jäi Ennin harteille. Enni otti fläpärin käteen ja alkoi läiskiä.
Kun kaikki havaittava liikehdintä oli hakattu muusiksi, seurasi sängyn petivaatteiden tarkastus. Tai no eihän sängyssä ollut petivaatteita. Onneksi meillä on taskulamput aina mukana, niin pystyimme tutkimaan mahdolliset ötököiden jätökset "lakanoista". Valot päätettiin jättää yöksi päälle. Enni ei halunnut peittoa ja Hannakin piti sitä vaan varpaillaan. Hannalla oli onneksi pitkät vaatteet jotka päällä pystyi nukkumaan. Fläpärit jätettiin sängyn viereen jo varuiksi.
Saldo:
torakoita 5
hämähäkkejä 2
Ennille puremia sängystä 3
Ennille unta 5h
Hannalle unta max 1h (sekin pienissä pätkissä)
Hanna jo odottaa että pääsee rankkamaan hotellin booking.com sivuilla...
Aamulla kello kahdeksan Hanna ilmoitti, että kamat kasaan nyt lähdetään eikä Enniä tarvinnut kahdesti käskeä. Seiskaan hakemaan aamupalaa ja taksi kohti Rangsittia. Koska olimme Rangsitissa (paikallista aikaa aivan liian aikaisin) kävimme syömässä paikallista aamupuuroa (tehty riisistä joukossa lihanpaloja ja uppopaistettu muna). Tämän jälkeen suuntasimme Joonaksen ja Miun kämpän ulkopuolelle odottamaan, että heidät kehtaa herättää.
Kun vihdoin kehtasimme herättää kaksikon, pääsimme pesemään hampaat ja lähdimme kaikki porukalla syömään. Syömisen jälkeen vuorossa oli koulupukujen hankinta. Kiersimme muutamia eri kauppoja tutkien valikoimaa. Naisilla on lyhyt hihaiset kauluspaidat, hame, siistit kengät, "hopeiset" napit (paidassa), rintaneula ja vyö. Napit, rintaneula ja vyönsolki on varustettu koulun logolla. Miehillä pitkä hihaiset kauluspaidat, suorat mustat housut ja vyö. Ostimme molemmat kaksi paitaa ja Hanna kaksi, Enni yhden hameen. Hame valikoima oli mahtava, oli mitä vaan pituutta nilkkapituisesta roiskeläppään, oli halkiolla, oli vekkiä jos jonkin paksuista, tiukkaa löysää ja lähes mitä vaan.
Iltapäivällä oli vuorossa talon tarkastus ja avainten vastaanotto. Ainoana miinuksena meiltä puuttuu lämminvesivaraajat, mutta ne tulevat viikonlopun aikana. Kaikkien muiden paitsi Hannan mielestä vesi on ihan sopivan viileää (oikeesti ihan sika kylmää). Kun kamat oli raahattu Miulta, niin pika freesautuminen ja kauppalistan teko ja lähtö kohti Future Parkia (läheinen jätti ostari).
Illalla olimme kämpillä Joonaksen ja Miun kanssa (Henkka ja Mariel vielä reissussa) ja purimme ostoksia ja vähän siivoilimme. Yhtäkkiä Hanna juoksi huoneestaan olohuoneen sohvalle. Hanna sängyllä oli torakka (ja tällä kertaa ihan massiivisen kokoinen yksilö). Onneksi thaikku vahvistus ei paljon ötököitä pelkää ja ottikin muovipussin käteen ja tappoi tuholaisen.
Myös Henkka ja Mariel saapuivat uuteen kotiinsa yön pimeydessä. Unta ei tarvinnut kauaa odotella ja seuraavana aamuna olisikin jo eka koulupäivä.
Terkuin, Tiku
Vähänkö näitä on hauskaa lukea! Ja ei tuu omia mörkökohtaamisia ikävä.. Onneksi vain kerran ollut hämähäkki, liskoja sit lähes aina. Yks pieni skorpioni taas ei kauheasti naurattanut etenki kalliissa hotellissa..Hyttysenpuremiin ja miksei muihinkin ötököihin suosittelen vahvasti paikallista Antergan-voidetta, toimii! T. Hytyt rakastaa mua ja paukamat on pahoja!
VastaaPoista