keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Day 2 in Lao

Päivämme alkoi ihanalla ranskalais henkisellä aamupalalla, kahvia, patonkia ja paistettua munaa. Aamupalan jälkeen lähdettiin metsästämään paikkaa josta voisi vuokrata fillarit päiväksi. Paikka löytyikin ihan hotellin läheltä, ikävä kyllä joka paikassa pyöriä on vain 3kipaletta tarjolla. No päätimme kuitenkin että otetaan nämä kolme pyörää tästä ja metsästetään jostain vielä yksi. Yhden pyörän vuokrahinnaksi tuli 10 000 kipiä eli vähän alle euro :) Ennenkuin hyppäsimme pyörien selkään otimme vielä samaisesta kahvilasta raikkaat hedelmä froziet ja niiden voimalla olikin helppo lähteä sotkemaan yli 40 asteen paahtavaan helteeseen. Päivä oli tukalan kuuma, ei pienintäkään tuulenvärettä.

Ei mennyt kauaakaan kun tajusimme että mistään ei enää löytynyt pyöriä ja Ennin ja Hannan kohtaloksi koitui sotkea kaksi päällä :) Otimme suunnaksi bussiaseman josta oli tarkoitus hankkia liput yöbussiin kohti Luan Prabangin temppelikaupunkia. No tietty asema oli väärä mutta ystävällisesti eräs mies kertoi että lippu maksaa noin 150 000 kipiä joten päätimme että otamme liput hotellin kautta ja maksamme niistä ylimääräiset 50 000 kipiä kuin että poljemme toiselle asemalle joka oli "tuolla suunnassa" 10km päässä.

Hyppäsimme jälleen pyörien selkään ja Ennin takapenkillä istuva navigaattori (Hanna) ohjasi joukkoa kohti kaupungin nähtävyyksiä. Ensimmäisenä saavuttiin jollekkin vapauden kaarelle (oikeat nimet tulevat kuvien yhteyteen) joka sijaitsi massiivisen liikenneympyrän keskellä. Se muistutti vähän Ranskan riemukaarta, vähän pienemmässä mittakaavassa, mutta toisaalta mehän olimme vanhassa Ranskan siirtomaassa. Saimme kyllä kavuta katolle asti mutta rappuset olivat helppokulkuiset ja sopivat jopa länkkärin jaloille. On tainneet raput mennä sekaisin ranskalaisilla aikoinaan :D.

Muutamien turistikuvien jälkeen oli jälleen aika lähteä eteenpäin. Puiston toisessa päässä oli maailmanrauhan kongi. Tietenkään emme saaneet kongia kolauttaa mutta kuvia siitä tietenkin otettiin.

Tästä lähdimme kohti suurta temppeliä ja navigaattori takapenkiltä ohjasi joukolle suunnan. Koska temppelille oli ihan hitokseen matkaa otimme pienen napostelutauon matkalla. Enninkin reisilihakset pääsivät koetukselle kun matkalla oli ylämäki ja Hanna roikkui tarakalla mitä ihmeellisimpiin asentoihin vääntyneinä välttääkseen puutumisen, mutta onneksi Ennillä on lihakset rautaa ja tuosta noin oltiinkin jo mäen päällä. Temppelialueen edessä meidän piti vähän tankata vettä mutta limpparisetä ei suostunut myymään meille kuin yhden pienen vesipullon joten väsynyt nelikko asteli alueelle janoisena. Haukansilmä-Hanna bongasi makaavan budhan viereisen temppelin aitojen sisällä. Lähdimme oitis kiertämään aitaa jos sisäänpääsy alueelle löytyisi ja löytyihän se. Kysyimme paikallisilta että pitäisikö meidän pistää pitkät vaatteet päälle vai saisimmeko tulla piha-alueelle omisssa vaatteissa. Alueella oli hienoja patsaita josta kuvat myöhemmin.

Alueen iso temppeli oli valitettavasti kiinni emmekä päässet kurkkaamaan sisälle joten otimme pihalla hetken lepoa ennekuin otimme suunnaksi Laon historiallisen museon. Matka sinne oli jälleen pitkä ja pysähdyimmekin syömään ja jälkkarille jo tutuksi tulleeseen Swenseniin :D No museo oli museo, Ville innostui eniten aseista ja pommeista ja muille jännintä ehkä oli takavarikoitujen huumeiden hyllykkö.

Oli aika palauttaa pyörät ja mennä pienille päivä tirsoille..

Illalla menimme skandinaaviseen kahvilaan syömään croissant ja kakkupalat ja juomaan tällä kertaa kuvottavaa kahvia. Vaikka se olisi pitänyt arvata kun mainostettiin ilmaista santsia.

Tästä seurueemme lähti kuuntelemaan live musiikkia ja Hanna sai mutustella sushia, nams! Tästä oli hyvä siirtyä omiin huoneisiin nukkumaan ja odottamaan mitä seuraava päivä toisikaan mukanaan.

See you later alligator,in a while crocodile!

<3:lla tiku

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti